Osakemarkkinoilla hyvä alku vuodelle 2017

Alkuvuoden vahvat, ennusteita paremmat, talousluvut ovat tukeneet osakekurssien nousua. Euroopassa talouden aktiviteettia kuvaavat ostopäällikköindeksit ovat nyt korkeimmillaan moniin vuosiin ja kauan kadoksissa ollut inflaatio näyttää heräämisen merkkejä saavuttaen jo 2 % tason.

Hollannin vaalituloksen myötä populismin leviäminen Euroopassa näyttäisi hetkeksi pysähtyneen. Osakekurssit vahvistuivat selvästi, kun sijoittajien luottamus on palautumassa. Seuraava todellinen koetinkivi markkinoille on Ranskan presidentinvaalit huhti-, toukokuun vaihteessa.

Yhdysvalloissa talouskasvu on vahvalla uralla. Työpaikkoja syntyy edelleen hyvällä tahdilla, ostopäällikköindeksit ovat korkealla tasolla ja kuluttajien luottamus talouteen on vahvaa. Mennyt yritysten tuloskausi Yhdysvalloissa osoitti yritysten olevan hyvässä tuloskunnossa. Yli 75 % yrityksistä teki odotuksia paremman tuloksen ja liikevaihdot olivat myös kasvussa. Yritysten tuloskasvuennusteita tälle vuodelle nostettiinkin selvästi.

Talouden hyvän vedon myötä Yhdysvaltain keskuspankki FED nosti odotetusti korkoa ja tulee mitä suuremmalla todennäköisyydellä nostamaan korkoja kaksi kertaa vuoden loppuun mennessä.

Kehittyvät markkinoiden talouskasvu jatkuu vahvana. Osakemarkkinat ovat nousseet alkuvuonna kehittyvillä enemmän esimerkiksi kuin Yhdysvalloissa tai Euroopassa, mutta osakkeiden arvostustasot ovat edelleen selvästi matalammat kuin kehittyneillä. Mallisalkuissamme olemme painottaneet etenkin Kiinan ja Intian osakkeita.