Moderni tapa hoitaa varoja

Wallstreet on vuonna 2006 perustettu suomalainen valtakunnallisesti toimiva vakavarainen yrityskonserni,  joka tarjoaa asiakkailleen kaikkia omaisuuden hoitamiseen ja varallisuuden kasvattamiseen liittyviä palveluita. Yrityksen omistavat sen johto, henkilökunta sekä asiakkaat.

Wallstreet-konserni on kasvanut voimakkaasti kuluneina vuosina ja asiakasmäärämme on noussut merkittävästi. Asiakkaamme ovat suomalaisia yksityishenkilöjä, yrittäjiä, yrityksiä sekä instituutioita. Palvelemme teitä ympäri Suomea konttoreistamme Helsingissä, Lahdessa, Tampereella, Turussa, Jyväskylässä ja Oulussa.

Wallstreet on erikoistunut tarjoamaan innovatiivisia ja laadukkaita omaisuudenhoidon palveluja, pääomasijoitusta ja muita tuotteita varallisuuden hoitamiseen ja kasvattamiseen.  Tarjoamme asiakkaillemme kokonaisvaltaisesti finanssialan palveluita.

Miksi Wallstreet?

  • Konsernimme on nopealiikkeinen alan edelläkävijä
  • Tarjoamme kaikki varainhoidon palvelut saman katon alta
  • Tarjoamme asiakkaillemme innovatiivisia ideoita varainhoitoon
  • Konsernin omistajina ovat asiakkaat, johto ja henkilökunta

Rehellisyys.

Avoimuus.

Voitontahto.

Ammattitaito.

Tekemisen meininki ja hauskuus.

 

 

Visio
Rakennamme yhdessä asiakkaiden kanssa alan arvostetuinta varainhoitotaloa. Haluamme olla paras sekä asiakkaidemme tuotoilla, maineella, että asiakastyytyväisyydellä mitattuna.

Asiakaslupaus
Teemme joka päivä töitä ollaksemme asiakkaidemme mielestä paras kumppani omaisuuden hoitamiseen ja kasvattamiseen.

Valvova viranomainen ja laskutus

Wallstreet Financial Services Oy

Emoyhtiö Wallstreet Financial Services Oy on Finanssivalvonnan valvoma vakuutusedustaja.
Tiedot voi tarkistaa osoitteesta www.finanssivalvonta.fi

Wallstreet Financial Services Oy ei omista suoraan eikä välillisesti yli 10%:n osuutta minkään vakuutuksenantajan äänimäärästä tai pääomasta. Mikään vakuutuksenantaja tai sen emoyritys ei omista suoraan tai välillisesti osuutta  Wallstreet Financial Services Oy:n äänimäärästä tai pääomasta. Mikäli Wallstreet Financial Services Oy:n toiminnasta on huomautettavaa, pyydämme ottamaan yhteyttä Helsingin toimistoon. Wallstreet Financial Services Oy :n palvelusta tai toiminnasta voi halutessaan tehdä myös vapaamuotoisen kantelun Finanssivalvonnalle.

Finanssivalvonnan tehtävä on ensisijaisesti valvoa menettelytapojen noudattamista muun muassa vakuutus- ja sijoituspalvelualalla. Finanssivalvonta ei ole riidanratkaisuelin. Wallstreet Financial Services Oy:n toiminnasta voi tehdä valituksen myös Kuluttajien vakuutustoimiston, Kuluttajariitavaliolautakunnan tai Vakuutuslautakunnan tutkittavaksi.  Mahdolliset Wallstreet Financial Services Oy:n toiminnasta aiheutuneet erimielisyydet voi saattaa myös oman asuinpaikkansa käräjäoikeuden käsiteltäväksi. Wallstreet Financial Services Oy on Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiön asiamies.

 

 

Y-tunnus: 2027758-4
OVT-tunnus: 003720277584
Laskutusosoite:
Wallstreet Financial Services Oy
PL493
00026 BASWARE

Wallstreet Sijoituspalvelut Oy

Finanssivalvonnan valvoma vakuutusedustaja
Sidonnaisasiamies, Wallstreet Asset Management Oy

Y-tunnus: 2525958-8
Laskutusosoite:
Wallstreet Sijoituspalvelut Oy
PL 606
00026 BASWARE

Wallstreet Asset Management Oy

Finanssivalvonnan myöntämä SIPA-toimilupa

Y-tunnus: 2538288-5
Laskutusosoite:
Wallstreet Asset Management Oy
PL601
00026 BASWARE

Johto

Pauli Mäenpää

Konsernin toimitusjohtaja
+358 10 523 2221
+358 50 550 7121
pauli.maenpaa@wallstreet.fi

Peter Michelsson

Toimitusjohtaja, Omaisuudenhoito
+358 10 523 2223
+358 40 515 1851
peter.michelsson@wallstreet.fi

Janne Mielck

Toimitusjohtaja, Pääomasijoitus
+358 10 523 2251
+358 40 779 7644
janne.mielck@wallstreet.fi

Mika Savolainen

Konsernin myyntijohtaja
+358 10 523 2222
+358 50 089 7902
mika.savolainen@wallstreet.fi

Jukka Räsänen

Hallintojohtaja
+358 10 523 2226
+358 40 595 3444
jukka.rasanen@wallstreet.fi

Ari Koskela

Sijoitusjohtaja, Omaisuudenhoito
+358 10 523 2224
+358 40 547 8662
ari.koskela@wallstreet.fi

Pauli Savonen

Myyntijohtaja, Omaisuudenhoito
+358 400 403 403
pauli.savonen@wallstreet.fi

Konsernin hallitus

Peter Michelsson

Toimitusjohtaja, Omaisuudenhoito
+358 10 523 2223
+358 40 515 1851
peter.michelsson@wallstreet.fi

Barbara Hisinger-Jägerskiöld

Konsernin hallitus

Jouni Heinonen

Konsernin hallitus

Pekka Väisänen

Konsernin hallitus

Pauli Mäenpää

Konsernin toimitusjohtaja
+358 10 523 2221
+358 50 550 7121
pauli.maenpaa@wallstreet.fi

Mika Savolainen

Konsernin myyntijohtaja
+358 10 523 2222
+358 50 089 7902
mika.savolainen@wallstreet.fi

Omaisuudenhoidon hallitus

Pauli Mäenpää

Konsernin toimitusjohtaja
+358 10 523 2221
+358 50 550 7121
pauli.maenpaa@wallstreet.fi

Arto Lyytinen

Compliance Officer
+358 50 595 5575
arto.lyytinen@wallstreet.fi

Pertti Hiltunen

Hallituksen jäsen

Kari Ahlström

Hallituksen jäsen

Mika Savolainen

Konsernin myyntijohtaja
+358 10 523 2222
+358 50 089 7902
mika.savolainen@wallstreet.fi

Peter Michelsson

Toimitusjohtaja, Omaisuudenhoito
+358 10 523 2223
+358 40 515 1851
peter.michelsson@wallstreet.fi